Viime vuonna koronan vuoksi perutut Alihankintamessut päästiin vihdoinkin järjestämään 21-23.9. Tampereella. Messujärjestä Tampereen Messut oli onnistunut luomaan kaikille vierailijoille ja näytteilleasettajille turvallisen tapahtuman ja messuhallilla nähtiinkin monia iloisia jälleennäkemisiä ja solmittiin uusia kontakteja.
Tata Steel Europe, Naantali Steel Service Centre oli myös tuttuun tapaan mukana messuilla. Paikalla oli myyntitiimin lisäksi Tata Steelin jakeluverkoston markkinointijohtaja Jaap Jan Aardenburg pitämässä lyhyitä tietoiskuja markkinoiden tilanteesta. Markkinoiden ollessa tänä vuonna ennen näkemättömässä myllerryksessä, herättivät nämä tietoiskut laajaa mielenkiintoa kuulijoissa myös terästeollisuuden ulkopuolella.
Tuotteista keskityimme tänä vuonna erityisesti esittelemään Tata Steelin parannetulla korroosion kestolla olevaa Magizinc® terästä, joka avaa täysin uusia mahdollisuuksia niin kestävään kehitykseen kuin tuotteiden suunnitteluun. Magizinc on hyvä osoitus, miten ”perinteisten” teräslaatujen korvaaminen uusilla avaa ovia innovoinnille ja kehitykselle. Vierailijoiden kanssa käytyjen keskusteluiden pohjalta saimme työlistalle monta uutta projektia joihin lähdemme yhdessä asiakkaan kanssa hakemaan ratkaisua Magizincista.
Myös Tatan uusi kulutusteräslaatu Valast® herätti monissa konepajayrityksissä mielenkiintoa sen tullessa markkinoille jokin aika sitten. Valast on kuumavalssatusta nauhasta valmistettu erittäin tasalaatuinen teräs kohteisiin, joissa vaaditaan normaalia terästä parempaa kulutuksenkestävyyttä. Valast-perhe on laajentumassa nopeasti Tatan tuodessa markkinoille uusia kovuusluokkia, jolloin se kattaa yhä paremmin markkinoiden laajempaa kysyntää.
Toivottavasti näemme ensi vuonna Alihankinta 2022 tapahtumassa!
EN-Service centres-Contact-Finland Naantali
Finland - Naantali Steel Service Centre Oy
Naantali Steel Service Centre Oy
Rautakatu 5
21110 Naantali
Finland