Jälleen tänä vuonna teollisuuden ammattilaiset kokoontuvat syyskuun lopulla 27-29.9. Tampereelle Alihankinta-messuille. Viime vuonna messut päästiin jälleen järjestämään, mutta koronan vuoksi osallistumisaktiivisuus oli vielä hieman alhainen. Tänä vuonna sen sijaan odotetaan messuille koronarajoitusten hellitettyä ennätyskävijämäärää.
Ympäristöasiat ovat hallinneet viime vuodet uutisvirtoja eivätkä suotta. Vaikka teräksen käyttö ei itsessään ole ympäristökuormittavaa, onhan teräs 100% kierrätettävä materiaali, liittyy sen valmistamiseen monia ympäristökuormaa lisääviä asioita. Myös terästeollisuus on joutunut kohtaamaan haasteet, ja Tata Steel on luonut oman strategiansa, miten tulla hiilineutraaliksi toimijaksi. Tuota polkua nykytilanteesta hiilineutraaliuteen me kutsumme nimellä Zeremis™. Zeremis tulee sanoista zero emission ja se kuvaa Tata Steelin matkaa ja tavoitetta. Zeremis on myös meidän tämän vuoden messuosastomme teema, jossa esittelemme asiakkaillemme, miten Tata Steel on aikonut muuttaa koko Ijmuidenin terästehtaan toiminnan ja miten asiakkaamme voivat itseasiassa hyötyä jo nyt monista toimista, joita olemme tehneet. Muita messuilla esiteltäviä asioita ovat jo tuttu Magizinc sekä Valast kulutusteräs.
Lähde mukaan messuille keskustelemaan näistä ja monista muista aiheista.
EN-Service centres-Contact-Finland Naantali
Finland - Naantali Steel Service Centre Oy
Naantali Steel Service Centre Oy
Rautakatu 5
21110 Naantali
Finland