Turvallisuus on Tata Steelin toiminnassa isossa roolissa ja turvallisuusajattelua pyritään jatkamaan työpaikoilta aina kotiin asti. Turvallisuusajattelu vaatii tekoja ja siksi myös työmatkat kotoa töihin tulee olla turvallisia. Työmatka onkin monelle yksi päivän riskialtteimmista matkoista. Etenkin jalankulkijoille Suomen pimeässä syksyssä.
Koulua voidaan pitää lasten työpaikkana ja siten heidän työmatkansa on koulumatka. Vasta itsenäisesti liikenteessä kulkemaan opettelevat lapset eivät vielä osaa huomioida, että hämärässä autoilija ei välttämättä huomaa heitä. Siksi vaatteissa pitäisi olla paljon heijastavaa ja kirkasta pintaa. Tästä lähtökohdasta pienten kouluikäisten lasten isänä Marko Juhannusvuori Tata Steel Naantalin myynnissä sai ajatuksen:
”Turvallisuus on meillä mukana jokapäiväisissä puheissa ja siihen kiinnitetään paljon huomiota. Lapset kulkevat usein aamuhämärässä koulumatkojaan ja vaaratilanteita tapahtuu liiankin usein. Itsekin vietän auton ratissa paljon aikaa ja valitettavan usein näkee lapsia liikenteessä ilman minkäänlaisia heijastimia. Tästä sain idean, että voisimme omalta osaltamme yrittää turvata paikallisten lasten koulumatkoja lahjoittamalla heille näkyvät heijastinliivit koulumatkoille. Soitto Topsafen Jukka Laurilalle ja saimme heti mukaan toisen asiasta innostuneen yrityksen, jonka kanssa lähdimme suunnittelemaan jatkoa. Mukaan lähti innolla myös Ahola Transport, jolle liikenneturvallisuus on totta kai ykkösasia ja naantalilainen lasialanyritys Kaune joka halusi heti lähteä turvaamaan paikallisia lapsia ja tekemään yhdessä hyvää. Ketään ei oikeastaan tarvinnut edes suostutella vaan kaikki lähtivät heti ensimmäisestä idean esittelystä mukaan.”
Neljän paikallisen yrityksen voimin lähdettiin toteuttamaan kampanjaa, jossa kaikille naantalilaisille esikoulu ja ykkösluokkalaisille lahjoitetaan oma heijastinliivi. Nappuloita löytyi tarkistuslaskennan jälkeen Naantalista yhteensä 450 joten ihan pienestä kampanjasta ei ollut kysymys.
”Halusimme liiviin myös jonkin hauskan, mutta todellisen viestin, joka saisi hymyn myös autoilijoiden kasvoille. Ideariihen jälkeen liivien selkään kirjoitettiin: Varo! Helposti särkyvää. Mielestäni teksti kuvaa todella osuvasti liivin kantajaa ja sitä, miten autoilijan tulisi häneen liikenteessä suhtautua”, Marko jatkaa.
Liivit luovutettiin yhdessä lahjoittajien kesken Naantalin kaupungille ryhmästä ekaluokkalaisia koostuvan ankaran tuomariston edessä. Lasten ensireaktiot olivat mahtavat ja hymyt herkässä, joten ainakin siltä osin kampanja oli onnistunut. Kädenväännössä ekaluokkalaiset pojat voittivat tällä kertaa.
Toivottavasti näemme paljon näitä liivejä kantavia lapsia syksyn pimetessä Naantalin kaduilla.
EN-Service centres-Contact-Finland Naantali
Finland - Naantali Steel Service Centre Oy
Naantali Steel Service Centre Oy
Rautakatu 5
21110 Naantali
Finland