Lokakuun 21. päivänä otettiin Tata Steelillä Ijmuidenissa virallisesti käyttöön uusi jatkuvatoiminen valulinja. CGM23 nimellä kulkeva valulinja on järjestyksessään kolmas Tatan jatkuvatoimisista linjoista ja osa Tata Steelin kunnianhimoista tuotannon investointiohjelmaa. CGM23 on sen suurin ja tärkein investointi, jonka kokonaiskustannukset olivat 220 miljoonaa euroa. Uuden linjan ansiosta Tata Steel pystyy valmistamaan entistä laajempaa valikoimaa ns. ”edistyksellisiä lujia teräksiä” ja ”ultralujia teräksiä” jotka ovat superlujia, mutta samaan aikaan muovattavia mahdollistaen asiakkaiden valmistaa edistyksellisempiä ja kevyempiä tuotteita.
”Olen erittäin ylpeä siitä, että me täällä Ijmuidenissa olemme ottaneet käyttöön maailman edistyksellisimmän valulinjan, jolla voimme tulevaisuudessa valmistaa entistä parempia teräslaatuja asiakkaillemme”, sanoi Hans van den Berg, Tata Steel Hollannin hallituksen puheenjohtaja. ”Tämän asennuksen ansiosta me tulemme tekemään tulevaisuuden teräksiä, entistä vahvempia ja kestävämpiä. Tällä tavoin pystymme erottumaan kilpailijoistamme ja vahvistamaan asemaamme teräsmaailman huipulla. Kiitokseni kaikille, jotka auttoivat tämän valtavan työn loppuun saattamiseksi käynnissä olevassa terästehtaassa. Tämä oli todella jättiläismäinen työ.”
Linjan valmistus alkoi jo vuonna 2016 ja sitä varten terästehtaalle jouduttiin kaivamaan 40 metriä leveä, 195 metriä pitkä ja 14 metriä syvä kaivanto. Perustusta varten kaivantoon kaadettiin 12.000 m3 betonia ja n. 2 miljoonaa kiloa terästä käytettiin rakentamiseen. Parhaimmillaan yli 200 henkilöä työskenteli samanaikaisesti linjan rakennustyömaalla.
EN-Service centres-Contact-Finland Naantali
Finland - Naantali Steel Service Centre Oy
Naantali Steel Service Centre Oy
Rautakatu 5
21110 Naantali
Finland